Sähkö- ja automaatiopalvelu Rajamäki Oy (SA Rajamäki) sai alkunsa maaliskuussa 2021 aivan puhtaasti intohimosta ja tekemisen tahdosta. Ammattitaitoa ja osaamista oli sähköiseltä alalta kertynyt jo vuosikymmenen verran ja yrittäjyydestä löytyi omasta takaa vahvaa taustaa, olinhan toiminut isojenkin yritysten tulosvastuullisena esimiehenä autoalalla.
Toimittuani pari vuosikymmentä autoalalla korjaamon ja varaosien monipuolisissa tehtävissä aina asennustöistä yli sadan hengen kokonaisuuden tulosvastuulliseen johtamiseen, päätin lähteä uudelle uralle sähkö- ja automaatioalaan automaatioinsinöörin koulutuksen kautta. Erilaisten uusien toimintojen perustamisen ja niin kotimaisten, kuin ulkomaistenkin yhteistyökumppaneiden hankkimisen kautta kokemuspohjani yritystoimintaa varten muodostui todella vahvaksi. Perustoiminta pohjautui oman verkostoni kautta tutuksi tulleiden yritysten alihankintatöiden suorittamisesta. Tämän lisäksi toimintamme vahvistui loppukeväällä 2022 WSCAD suunnitteluohjelman edustuksen avulla.
Taloushallinnon osa-alue tuli mukaan Johannan ammattitaidon kautta, hänellä on jo parin vuosikymmenen kokemus alalta ja tätä päätimme hyödyntää.